Viime päivityksessä kerroin suurista muutoksista "Odottavan aika on pitkä". 12päivä saatiin omakotitalo meijän nimiin ! Jeee! ;) Muutettiin siis Pihlajamäelle. Tiistaina päätettiin millä väreillä maalataan seiniä yms. Illalla herkuteltiin talon kunniaks!
Keskiviikkona lähin taas Lappeenrantaan, yhdeltä alko työt. Olin iltavuorossa.
Torstainakin olin iltavuorossa ja pidin 2ratsastustuntia. Ei kai päivän aikana muuta tapahtunu?
Perjantaina olin aamuvuorossa pitkästä aikaa. Kävin Kultsin kanssa maastossa kävelemässä ja vielä myöhemmin Reiskan kanssa reipas maasto seurana Riina-Elmeri. =)
TCT - Rannalle ft. Jontte Valosaari
Viikonlopun olinkin töissä, ja lauantaina pidin 4ratsastustuntia. Tuntien jälkeen ratsastin Humun, hypättiin vähän esteitä. (Ristikkoa, ja kahta pystyä, korkeimmillaan esteet oli 80-85cm) Kiitos Tanjalle hevosen lainasta! Sunnuntaina oli perus työpäivä, ja kävin Nellalla maastossa seurana Tanja-Humu. =)
Meille tuli sunnuntaina Nikon kanssa 10kk <3
Maanantainaki oli iltavuoro ja illalla oli klo 18 Jussin valmennus Reiskalla. Reiska ei menny niin hyvin kuin viimeksi, mutta jaksoi kyllä kantaa itsensä aina välillä ja loppua kohden parani huomattavasti! Kävin myös kaks kertaa kävelemässä maastossa Kultsilla, ekana Riinan ja Cosmon kanssa ja seuraavaks Mannun ja Ransun. :)
Tiistaina piti olla aamuvuoro, mutta se vaihtuikin iltaan ja pidin 3ratsastustuntia. Viimeisen tunnin aikana tuli hirvee ukkonen ja alko tuulee, piti lopettaa kesken.
Keskiviikkona olin aamuvuorossa ja aika meni tosi hitaasti ........ Ja olin vielä tosi väsyny ku nukuin vaa 2,5h edellisenä yönä ... Mutta töiden jälkeen lähin Sysmään! :))) Jippii
Torstaina vietiin auto katsastukseen, ei menny läpi parin kuluvan osan takia. Mutta nekin vaihdettiin saman päivän aikana, enää tarvii uudet renkaat nii voi viedä taas katsastukseen ! :) Käytiin myös samalla reissulla ostamassa mulle uus puhelin :) ja hesellä syömässä.
Perjantaina heti aamusta alettiin muuttohommiin roudaa isoja tavaroita uudelle talolle. Iltapäivällä kävin ratsastamassa Ressulla vajaan tunnin reippaan maaston. (: Ja illalla olin Akun ja Eetun kaa ajelemas vähä siellä sun tääl ;) Äiti ja Ariki kävi eilen illalla moikkaamassa ja kattomassa meijän taloa + toi mulle 2laatikkoa lonkeroa :p KIITOS ÄITI!
Tästä päivästä en vielä tiiä mitä keksitään Nikon kanssa, mutta toivottavasti jotai kivaa ;)
PS. Valitettavasti nyt ei ole kuvia, en oo kerinny yhtää kuvailee .... :(