torstai 15. lokakuuta 2015

Grillikodan rakennusprojekti

On jo pitkään pitänyt tehdä päivitys siitä, kun rakennettiin meidän takapihalle grillikota. Tässä se sitten nyt tulee:

(kuvat kertoo parhaiten)

Ostettiin siis valmis grillikota paketti, se tuotiin pihaan ja itse pystytimme sen.





Kuva 1. Maa tasoitettu/nostettu (kivet ja kannot kaivettu pois), ilmanvaihtoputket laitettu paikoilleen.

 
Kuva 2. Putket peitetty ja hiekkaa tuotu lisää.

 
Kuva 3. Tässä kuvaa kauempaa katottuna.

 
Kuva 4. Seinät pystytetty.

 
Kuva 5. Katto saatu paikoilleen.

 
Kuva 6. Ovikin saatiin paikoilleen.

 
Kuva 7. Pari vaihetta jäi välistä, mutta tässä kuvassa jo ikkunat paikoillaan ja sisältä valmis + maalattu ulko- ja sisäpuolelta.


 
Kuva 8. Sisältä valmis!

 
Kuva 9. Laattoja alettu laittamaan.

 
Kuva 10. Grillakota ja laatoitus valmis!! :)
 
 
Kuva 11. Tässä vielä kuva miltä näyttää pimeässä.
 
 
 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kuulumisia!

Olin siis taas Naantalissa 11.-13.7.
 
Lähdin lauantaina heti töiden jälkeen ajelemaan kohti kotiseutua. Merimaskussa pysähdyin käymään kaupassa, jossa käytiin pienempänä tosi paljon. (Ruuskalla) Siitä menin mökille viemään tavaroita, ja kun pääsin mökin pihaan niin tietenkin öljyvalo syttyy kojetaulussa.. Ajoin vielä siitä Lomahyppäykseen (www.poikkea.com). Hyppäyksessä ei tietenkään ollut oikeanlaista öljyä, niin sovittiin Henkan ja Joonaksen kanssa että mennään myöhemmin Motonettiin.
 
Siinä välissä kävin ratsastamassa Mintulla ja Patulla maastossa, ihanaa! =)
 
S.Patu

S.Patu
 
 
Illemmalla käytiin Motonetissä hakemassa öljyä. Sen jälkeen pääsin lähtemään mökille. Miten ihanaa olla mökillä yksin! Rentoutua lintujen laulaessa, saunoa ja syödä hyvin, tykkään!
 
mökin terassilta


mökin rannalla


laiturilta merelle päin
 
 
 
Sunnuntaina kävin Mintun kanssa maastossa. Myöhemmin illalla vielä tehtiin Ainon ja Jasminin kanssa niin että kaksi menee Mintun kanssa kärryillä ja yks ratsastaa Patulla --> puolessa välissä lenkkiä vaihdettiin. Aino ja Jasmin ratsasti Patulla, mä ajoin Minttua koko ajan. Päivällä käytiin myös Tian kanssa vähän köpöttelemässä heposilla, Tia Prinssillä ja mä Pipsalla. (Uus tuttavuus tää Pipsa) Illalla menin taas mökille.
 
Missile Arsenal "Minttu"

Missile Arsenal "Minttu"
 
 

 
Maanantaina tehtiin samalla tavalla kuin eilenkin, mä ajoin Mintulla ja tytöt tuli Patulla ratsain, puolessa välissä vaihto. Oli tosi mukavaa, kun kerrankin oli tallilla seuraa! (: Hyppäyksestä kun lähdin, kävin vielä mökiltä hakemassa tavarat. Matkan varrella poikkesin moikkaamaan Pappaa, Terhikin ilmestyi sinne. (Mun täti) Matka kohti kotia voi alkaa!
 
Mamman Rölliskä


Mamman Rölliskä

Mamman Rölliskä
 
 
 
13.7.2015 Alkoi virallisesti mun ensimmäinen kesäloma työelämässä!
 
 
Perjantaina oli taas Martinan tunti, ja menin tottakai Hummilla. Hypättiin pieniä esteitä ensimmäistä kertaa! Hummi meni hienosti :)
 
18.7. Nikon kanssa tuli 2vuotta täyteen! <3
 
Torstaina oltiin Nikon kanssa Lahdessa shoppailemassa. Kerrankin shoppailu oli kivaa kun ostettiin kotaan kaikkea kivaa yms. ;) Viikonloppuna olikin Uotinpäivät Sysmässä. Lauantaina päivällä käytiin torilla pyörähtämässä, mukaan tarttu vaan pussillinen metrilakuja :p Illalla oltiin vpk:n lavalla ja Uotissa!
 
28.7. Tiistaina oltiin Nikon ja Liisan kanssa Päivä Tallinnassa risteilyllä. Mentiin jo edellisenä päivänä äitin luo yöks Nurmijärvelle, niin ei tarvinnu yöllä lähtee ajaa kohti satamaa. Tallinnassa oli kivaa; käytiin hyvässä ravintolassa syömässä, tuli shoppailtua kaikkea kivaa ja tietenkin seura ei ois voinu olla parempi ;)
 
Keskiviikkona oli Martinan tunti. Mentiin ilman satulaa, mutta en pystynyt hirveästi tekemään mitään kun niskat meni niin jumiin ratsastaessa... Kesäloma vaihtu sairaslomaks.
 
Perjantaina oltiin kattomassa Neljänsuoraa krouvin lavalla, tuli ostettua niitten pipo. Ja sain mä niiden kaikkien nimmaritkin! :p
 
Tiistaina alkoi taas työt ...........
 
Keskiviikkona isi ja Anne tuli meille yöks, ku ne oli matkalla Tuuriin.
 
Viikonloppuna juhlittiin Teron 30-vuotias synttäreitä ja päivällä oli katusähly turnaus Suopellossa.
 
13.8. Oli taas Martinan tunti, aiheena oli laukannostot. Molempiin suuntiin saatiin pari todella hyvää nostoa! Hieno Humppa! (Tarkoitus nostoissa oli saada takajalat alle ja etupää ylös)
 
Huomenna on taas Martinan tunti klo 10, katsotaan mitä siitä tulee! ;)

Nyt tuli vähän sekava postaus, mutta ens kerralla parempi ja lyhyemmältä ajalta!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Naantalireissu 26.-27.6.

Olin siis Naantalissa tuolloin 26.-27.6.  (Rymättylä, Lomahyppäys --> www.poikkea.com)
Vein ensin Nikon, Teron ja Jukan Viking Linen terminaaliin. Ja sitten otin suunnaksi Rymättylä!
 
Perjantaina illalla kerkesin vielä käymässä Mintun kanssa maastoilemassa. Menin ilman satulaan, kun Mintun satula ei sille sovi enää. Oli oikein mukavaa, kun linnut laulo ja oli hyvä ilmakin! =) Lähdin sitten sen jälkeen isin ja Annen luokse Vehmaalle, siellä olin yötä.
 
Rölliskä

Rölliskä
 
 
Lauantaina syötiin kunnon aamiainen, ihan kun olisi syönyt hotellissa :) Nam! Pian Liisakin tuli Vehmaalle ja varattiin sitten laivamatka heinäkuun lopulle, Niko lähtee myös meidän kanssa. Kun se saatiin varattua niin pakkasin kamat autoon ja lähdin takaisin Rymättylään Lomahyppäykseen. Kävin Mintun kanssa ajamassa kärryillä, vitsi miten se nautti siitä! Ja sen jälkeen otin Patun ja lähdettiin Sara-Prinssin kanssa maastoon. Tässä kuvia kärry- ja maastolenkiltä:





















Loppupäivä menikin tallia ja satulahuonetta siivotessa mm. pestessä satulahuopia. Minttu ja Patukin pääsi laitumelle =)

Illalla hainkin sitten pojat taas terminaalista, ja lähdettiin kohti Sysmää. Forssassa pysähdyttiin syömään, mutta muuten ajettiin aikalailla yhtä soittoa.



perjantai 19. kesäkuuta 2015

Vuoristorataa

Maanantaina oli Martinan tunti klo 10.15, menin tietenkin Hummilla (vuokrahevosellani). Tehtiin jokaiseen kulmaan voltit ja välillä myös pitkän sivun keskelle tuli myös voltti. Tarkoitus oli saada hevoset taipumaan sisäpohkeen ympäri. Tein myös Hummin kanssa pysähdys-peruutus harjoituksia välillä. Sama tehtävä jatkui ravissakin aluksi, mutta sitten jätettiin voltit pois ja alettiin tekemään pääty-ympyröitä molempiin päätyihin. Seuraavaksi oli laukkatehtävän vuoro. Kaikki laukkasivat samaan aikaan koko kenttää ympäri tehden pääty- ja keskiympyröitä yms. Mitä tahansa kunhan välimatkat säilyisi ja laukka pysyisi yllä, eikä tulisi siirtymisiä. Hummi oli ihan jees tunnilla, mutta en saanut sitä nyt kunnolla taipumaan. Enkä vieläkään osaa istua siellä harjoitusravissa -.- Laukkatehtävä oli tänään kaikista "helpoin" ja onnistui parhaiten. =)
 
Tunnin jälkeen menin vielä pariksi tunniksi töihin, kun en aamulla kerinnyt kaikkia paikkoja tekemään. Illalla leivoin mutakakun ja tuulonmaantortun (=mokkapaloja).
 
Tiistaina menin tallille tarkoituksena lähteä Hummin kanssa maastoon. Mutta harjatessa huomasin, että sillä on oikeassa etujalassa haava, joka vaatii hoitoa. Eläinlääkäri kävi kattomassa sitä ja nyt siinä täytyy pitää haudetta koko ajan jne. Noh en päässyt Hummilla maastoon niin menin sitten Pekalla ja Ninni lähti Aarnen kanssa seuraksi. Mentiin 1h käyntilenkki jossa oli yksi ravipätkä. :)
 
Keskiviikkona olin työkaverini 4vuotiasta hevosta hoitamassa ja totuttelemassa satulaan (sovitettiin paria satulaa).
 
Eilen mulle ja Nikolle tuli 1v 11k <3
 
Tänään on siis juhannus aatto! Jos sitä ottais vähän kuppia ja rentoutuis :p Olisi tarkoitus mennä Nikon vanhempien mökille syömään tuossa hetken päästä.
 
 
HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE TASAPUOLISESTI! :)

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kuulumisia

Mistähän sitä aloittaisi.. Hmm.. Vuokraan edelleen suomenhevosruuna Hummia. Ollaan nyt edistytty todella paljon Martinan tuntien ansiosta. Molemmat opitaan koko ajan kaikkea uutta!

Hummitus "Hummi"


Viime viikolla pääsin pitkästä aikaa NAANTALIIN! Olihan edellisestä kerrasta jo melkein puoli vuotta, kun olin siellä ollut. Tuli joka päivä ratsastettua Mintulla, Liisan kanssakin nähtiin (olin siellä yhden yön), vanhoja ystäviäkin ja sukulaisia näin ja oli meillä myös 16.5. Luokkakokous Naantaliin Kylpylässä (ala-asteella 2000-2007 olleet).

Luokkakokous Naantalin Kylpylässä 16.5.2015
Missile Arsenal "Minttu"


Missile Arsenal "Minttu"

Missile Arsenal "Minttu"


Missile Arsenal "Minttu"

Missile Arsenal "Minttu"
 


Sara-Prinssi & Minä-Minttu


18.5. 1v 10kk Nikon kanssa oltu yhdessä <3 Miten aika menee näin nopeasti?

Pihan suunnittelu/kunnostuskin on alkanut edistyä. Jos se vielä joskus olisi edes vähän paremman näköinen kuin nyt. Ei sentään ole enää niin paljon puita pihalla!

Töitä on ollut enemmän ja vähemmän, välillä ei jaksa tehdä mitään muuta kuin käydä töissä ja nukkua..

lauantai 31. tammikuuta 2015

"Life is short, enjoy it."

Heipparallaa!

Milloinhan mä oppisin/muistaisin tulla päivittelemään tänne? Luultavasti en ikinä.

Tammikuun ensimmäinen päivä Monnin vuokraus loppui ja Hummin vuokraus alkoi. Vähän harmittaa, että Monnin vuokraus loppui, mutta se oli ponille parempi vaihtoehto. Maastoiluun siinä on kyllä hyvä polle =) Hummi on keväällä 6-vuotiaaksi kääntyvä suomenhevosruuna. Olen nyt käynyt ratsastamassa Hummia 3-4kertaa/vko. Ja yritetään ainakin kerran viikossa päästä Martinan tunneille. Niistä on ollut hirveästi apua Hummin kanssa! :)

http://www.sukuposti.net/hevoset/hummitus/933230 <--- Hummi


3.päivä oltiin katsomassa Jokereiden peliä Helsingissä Nikon ja Joelin kanssa. Jokerit voittivat 5-2 =)

18.1.2015 Meille tuli Nikon kanssa 1v 6kk <3

Eipä tässä hirveästi ihmeitä ole tapahtunut. Paljon töitä, ratsastelua Hummilla ja vanhoja kavereitakin ollaan keritty näkemään. Muutaman kerran olen ollut Nikon mukana töissä.

Tänään saatiin vihdoin mun autoon vaihdettua eteen jarrupalat ja sit konepellin alta yks toinen osa, minkä takia polosta kuului hirveä ääni. Kiitos Eetulle! :)